Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

tiistai 30. joulukuuta 2014

Pitkän tauon jälkeen

Voi hurjaa, miten pitkä aika on kulunut edellisestä postauksesta! Into kirjoitteluun on ollut vähäinen, mutta ompeluksia on silti tullut tehtyä, kangashankintojen lisäksi hankiin kesää vasten peittarinkin! On kyllä vaatteiden teko mielekästä, kun on pelit ja vempaimet kunnossa! :)

Kirjoitteluintoa on syöneet työt ja erinäiset elämänmuutokset. Kaupunki vaihtui muutama viikko sitten pohjoiseen ja perhe-elämää on saapumassa täydentämään Pikkusisko tulevina viikkoina. Ompelukset ovatkin keskittyneet voimakkaasti pikkuvaatteiden tekemiseen ja varusteiden tekoon. Otin tulokkaalle äitiyspakkauksen, mutta vihreä apinakuosinen makuupussi ei olisi päässyt käyttöön. Niinpä eilen aloitin urakan päällystää pussi jollain kauniimmalla. Neenuskan rusettitrikoota löytyi sopiva pala, ja Tosimummon blogista loistavat ohjeet. 





Makuupussin tuunauksen lisäksi tein pienelle "pesän", babynestin. Ohjeet löytyi ruotsinkielisinä ihan googlesta. 



Tein tämän postauksen ensi kertaa kännykällä, joten kuvien laatu ei päätä huimaa.