Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pari savaway-ompelusta

Hupsista, pian on jo tammikuu ohi, enkä ole päivittänyt yhtään ompelusta blogiin. Koneet ovat kyllä surranneet jatkuvasti, mutta en ole ehtinyt kuvaamaan ja kirjoittamaan. Osallistuin kahteen ensimmäiseen ompeluryhmän Savaway-tapahtumaan tammikuussa, meiniki on sama kuin viime vuonnakin. 

Ensimmäisen tapahtuman aihe oli "Inspiroidu kuvasta". Ja minähän inspiroiduin, Soft Galleryn kuvasta:


Tuo alempi tähtihaalari innosti piirtämään ja testaamaan ihan itse tehtyä kaavaa. Kankaaksi valitsin Viljamin puodin Puudeli-trikoon.



Tuollaista kiinteää "kaulakorua" olen jo pitkään halunnut kokeilla, ja tähän koru jotenkin sopi mielestäni. Korun helmet ovat Pikku Piltistä ja ne on yhdistetty toisiinsa hieman paksummalla mustalla ompelulangalla.



Sovituskuvat ovat tällä kertaa varsin realistisia. Ei ollut neidillä fiilis huipussaan, kun joutui aamusta heti mallin tehtäviin.


Tämä kuva nyt ei anna itse haalarista mitään kuvaa, mutta on niin ihana, että haluan sen tänne laittaa. Meillä tällainen "kotitramppa" on kovassa käytössä ja parantaa usein murtuneimmankin mielen. :)

Toinen Savis oli eilen, kyseessä oli yllätyspussisavis. Tämän kertainen kangas tilattiin Nosh Organicsilta. Birdie-trikoo on aivan huippupehmeää ja ihanan väristä! Tästä tyttöni sai paidan ja hameen, käytettäväksi yhdessä mekkona tai erikseen.




Tällainen yhdistelmä on mekkona, tykkään! Hameesta olisin halunnut ylikellon, mutta kangas ei riittänyt, kuin tällaiseen pieneen, ei yhtään kelloon.


Ja tällainen pelkkä paita on sukkisten kanssa. Tunikamittainen tuo paita vielä on, kasvunvaraa sai mukavasti pussihihoista ja -helmasta.


Jos jaksoit lukea tänne saakka, kannattaa liittyä lukijaksi. Blogini nimittäin täytti tammikuussa vuoden, ja arvontaa on seuraavassa postauksessa luvassa.

torstai 5. joulukuuta 2013

Koroke

Facebookin ompeluryhmässä joku oli tehnyt lapselleen tuoliin irrotettavan korokkeen, ja koin heti tarvetta tehdä meillekin vastaava. Meidän neiti kun ei enää meinaa viihtyä syöttötuolissa, niin tämä tulee etenkin kyläpaikoissa enemmän kuin tarpeeseen. Kuvaa en enää löytänyt uudelleen, joten sävelsin ihan itse mitat ja kaikki. Veljeni vanhat farkut päätyivät uuteen tehtäväänsä korokkeena.




Tämä palikan mitat ovat n. 35 cm (L), 15 cm (K) ja 18 (S). Sisällä on Etolasta hankittua 2,5 cm paksuista vaahtomuovia 4 kerrosta ja perus askarteluun käytettävää levyvanua. En tehnyt tästä irrotettavaa päällistä, vaikka se olisi varmasti ollut järkevää, mutta en kertakaikkiaan jaksanut alkaa värkkäämään. Pyyhitään sitten puhtaaksi, jos ruokaa tippuu, ja voihan tämän pestä -kuivuminen vaan kestää ikuisuuden. :)


Nyt jos sinä, jonka alkuperäisidea tämä oli, tunnistat itsesi, niin kommentoi alle ja voin linkittää blogiisi tms.!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Jouluvalmistelua

Lapsena meillä oli perinteenä pukeutua joulun pyhiksi siisteihin "pyhävaatteisiin", itselläni se oli usein mekko. Lapsena tuntui jotenkin merkitykselliseltä joulusaunan ja ulkoilun jälkeen pukea mekko päälle, syödä joulupöydässä ja odottaa lahjojen jakoa! :) Ei siis liene yllätys, että tahdoin tehdä omalle tytölleni mekon joulunpyhiksi. Löysin sopivan kankaan Sinellistä ja kaavan uusimmasta ottobrestä. 


Kankaat: Pallopuuvilla Sinellistä, vuoripuuvilla kierrätystä vanhasta tyynynliinasta, helman pitsikangas EK:sta palalöytö, pitsivetoketju Kestovaippakaupasta




Ajattelin yhdistää mekon jouluna näihin ihaniin Villervallan raitasukkiksiin ja valkoiseen tai vaaleanpunaiseen pitkähiaiseen.

Jouluun liittyi myös viimeistä edellinen Savaway, johon osallistuin. Aiheena oli tehdä jotain (pikku)jouluista Mussukoiden yllätyskankaasta. Minun yllätyskankaakseni paljastui raitatähtitrikoota, joka on mielestäni melko "poikamaista", jos nyt niin voi sanoa. Ja luultavimmin tämän ajatuksen takia tämän työn valmistuminen tökki aivan kamalasti! Kaapissani ei ollut tähtitrikooseen sopivaa punaista, joten päädyin yhdistämään valkoista. 2-tunnin ajassa olin tehnyt ja purkanut kaulukset paitaan, tehnyt nappilistan  ja kiinnittänyt valkoiset hihat miehustakappaleisiin. Enkä tykännyt välivaiheesta yhtään! 

Tässä paita on 2 tunnin ompelun jälkeen. Eipä ole kyllä kummoinen.

Päätin niellä tappioni ja nukuin yön yli. Seuraavana päivänä käväisin hakemassa sopivaa joulunpunaista trikoota Eurokankaasta, ja tein paidan loppuun kokonaan uusilla kaavoilla ja ajatuksella. Nyt lopputulos miellyttää, ja paita sopii hyvin joulunodotukseen ja pyhiksikin ainakin iltaoleiluun. :)


Tässä siis kankaina raitatähtitrikoo Mussukoilta, punainen trikoo EK:sta ja hopeinen tähti hotfix-kalvoa Sinellistä

Kauhean pitkä postaus tuli tästä, mutta olen ommellut nyt niin paljon, etten millään saa niitä tänne muistiin, jos en jotain jo yhdistä saman otsikon alle!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Vadelmapellolla

Kankaiden yö tuli ja meni jo kuukausi sitten. Olin toista kertaa mukana kyseisessä tapahtumassa, ja tällä kertaa tajusin tehdä hieman etukäteissuunnittelua. Löysin paljon kaikenlaista tilattavaa, ja erityisesti mieltä lämmittivät Kestovaippakaupan joustocolleget ja Viljamin puodin pitkin yötä tulevat lanseeraukset uusista kankaista. Vadelmapelto-kuosiin ihastuin saman tien, ja tilasin kangasta ajatuksena tehdä tytölle mekkonen.

Mekko/tunika on tehty ottobren Little elephant-kaavaa muokkaamalla runsaasti ja joustocollegefarkut ob 4/13 vauvan farkkujen kaavalla vähäisin muutoksin. 



Vadelmapelto-trikoo Viljamin puodista, Sydänkissat Neenuskalta (Emelidesign ja Neenuskan yhteistyö)




Joustocollege"farkuissa" joustocollege Kestovaippakaupalta, edessä nappi Viljamin puodilta ja takataskussa tassukuvio tehty Pikku Piltin sametti-silitysarkista.

Kuvat on tällä kertaa vähän eri tavalla muokattuja, kun löysin kuvaamiseen sopivan valkoisen seinän kotoa.

maanantai 11. marraskuuta 2013

Villoja

Nämäpä merinovillat eivät paljon esittelyjä kaipaa. Tilasin siis Majapuun/Pehemiän merinovilloja heti, kun ne tulivat kauppaan -kerrankin olin ajoissa koneella ja sain kaikki mitä halusinkin! Ilmatkin alkoivat kylmenemään, joten tarpeeseen villat meillä tulivat. Tytölle ja miehelle ehdin jo tekemään vaatteet. Hain vaatteissa käyttövaatetyyliä, tein näistä nyt niin ei-villakerrastot kuin siihen hätään keksiin. 


Paidan kaavana OB mint, muunneltuna tosin melkolailla. Helmassa frilloina merinointerlockia ja nallemerinoa. Resoreina merinointerlockia.



Paidalle kaveriksi merinointerlockista "hiihtarit" omalla kaavalla. 



Ja toisiksi merinohousuiksi OB little houses-kaavalla fyrrypyllyhousut. Meneehän ne nämäkin tarvittaessa nallepaidan kanssa. On vaan sitten paljon nalleja ja röyhelöitä.


Mieskin sai osansa. Ihan Suuren käsityön perus t-paitakaavalla, jujuna vihreä merinointerlock-raita resorissa. 

Seuraavaksi pitäisi keksiä itselle se paras malli merinoista toteutettavaksi.

Kuosimerinovillat Majapuulta, yksiväriset Myllymuksuilta. 

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kasvunvarakäänteet

Lapsille kun tekee vaatetta, pitää yrittää kikkailla useinkin, jotta uusi, lempikuosinen vaate menisi mahdollisimman pitkään. Tämä on asia, jonka olen nyt ommellessani pikkuvaatteita oppinut -ei mennyt kuin 1,5 vuotta! :) Myllymuksujen lystipipon käänneompelusta keksiin käyttää samaa systeemiä hihan- ja lahkeensuihin. Ja jotten minun tarvitsisi joka kerta muistella miten se tehtiinkään, niin laitan tänne ohjeet ja toivon, että itseni lisäksi joku muukin saa siitä apua. Itse käänne on tosi helppo, ajatushan tässä vaan pitää olla mukana. 


1. Ompele paita normaalisti sivusaumoja ja käänteitä vaille valmiiksi

2. Taita kasvunvarakäänteen verran koko hihansuuta. Itse käytän näissä 5-8 cm käännettä.

3. Surauta saumurilla tai ompelukoneella koko sivusauma, käänteen kohdalla on siis 4- kertainen kangas.

4. Käännä paita oikein päin, kaksoisneulaa/peitetikkaa käänteet. Kasvunvarakäänne on hieman hankala pienissä vaatteissa kaksoisneulata kovin kaukaa hihansuusta, mutta kyllä se onnistuu, kun oikein yrittää. 

Tällä tavalla saa kuvion käänteessäkin olemaan oikeinpäin ja mikä tärkeintä, sivusauma on piilossa! Alakuvassa paidan päällä oleva hiha on käännetty lyhyeksi, ja sivulla olevan hihan suu on pisimmässä muodossaan.

Tämän paidan Norppa-kangas ja resori on Pehemiän reissulta, todella pehmeää trikoota! Kaavana on Little lamb ottobresta, testasin ekaa kertaa, ja varsin pätevältä tämä kaava vaikutti! 

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Syksyn varalle lämmintä

Pääsin anoppilan reissun yhteydessä käväisemään viereisen pitäjän kangaskaupassa, Pehemiällä. Tein tilausta etukäteen nettikaupan kautta, ja käynnilläni vielä täydensin. Tämän apilapalloneuloksen onneksi tilasin etukäteen, sillä se taisi jo loppua! Tilasin mielestäni niukasti, mutta tänään kun aloin kaavoja mallailemaan, sainkin helposti palasesta kokonaisen paidan! Kaavana jälleen MIW Linneliltä, en enää itselleni juuri muita paitakaavoja käytäkkään, kun tämän sain muokattua sopivaksi. Pallon kaverina on valkoista pitsiä helmaresorissa ja hiansuissa, ja Pehemiän reissulla hankittua tumman harmaata resoria. Tykkään niin paljon!





Neuloksia ja trikoita onkin tullut nyt hankittua urakalla, ja niistä on jo ommeltukin. Jos blogi päivittäisi itse itsensä, sinne tulisi lähes joka päivä jotain. :) Ehdiinpä myöskin niitä paljon haluttuja merinovillojakin saamaan... Hups.