Sain jo talvella ajatuksen tehdä itselleni täksi kesäksi keltaiset joustofarkkucaprit. Kestovaippakaupalta sopiva joustofarkku löytyi -ihanan ohut ja joustava- ja vielä kun sieltä tarjottiin minulle mahdollisuutta testata uutta mini siksak-trikoota, oli setti ainakin ajatuksen tasolla valmis. Konkreettisella tasolla tästä tuli valmista viime viikolla. Lopputulos on kuitenkin enemmän kuin miellyttävä, kerrankin voin sanoa, että ylitin itseni! Farkut ovat juuri sitä mitä housuilta toivon: jaloista kapeat, kiinniommellut upslaakit lahkeissa, sopivan mittaiset, korkeahko vyötärö joka ei tee makkaroita ja pitsiä. Toppi sen sijaan oli ensin lyhythelmainen mekko, joka ei passannut jotenkin ollenkaan minulle. Sitäpaitsi käytän kesäisinkin paljon housu-toppi-yhdistelmää, enkä mekkoja, joten muutin topin lopulta kevyeksi peplum-tyyliseksi kesätopiksi. Helma on täyskello ja liehuu ihanasti pyöriessä! Olin pelännyt tuon mallisen topin sopivuutta minulle, mutta ainakin näiden housujen kanssa näyttää kokonaisuus aivan kivalle ja tasapainoiselle. Siksak-trikoo on jo aiemmin postaamani silmukka-trikoon sisar, silmukasta enemmän täällä.
Kaavat ovat omiani, housujen eräistä hyvin istuvista puhkikulutetuista housuista ratkottu ja muokattu ja topin kaava muokattu hyvästä valmistopista. Kaikki kankaat Kestovaippakaupasta
Maailmassa vain on liikaa ihania kankaita ja kuoseja, että ne voisi jättää ompelematta ihaniksi vaatteiksi
Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trikoo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. toukokuuta 2014
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Liehuketoppi
Sain Kestovaippakaupan Essiltä kokeiluun KVK:n uutta Silmukka-trikoota. Kuvio on jälleen kerran mieleeni, sopivan aikuinen. Näin kevään tullen ja kesän lähestyessä halusin yhdistää tähän jotain pirteää, joten keltaista singleä laitoin yläosaan. Mallia toppiin otin vanhasta ostotopista, tosin koska Silmukka-trikoo on napakkaa trikoota, jouduin vähän soveltamaan, jotta sain helman asettumaan kivasti.
Kaikki kankaat siis Kestovaippakaupasta, kaava oma.
perjantai 28. helmikuuta 2014
SImply fine, vihdoin aikuiselle!
Yllättäen olin jälleen kangaskaupan äärellä, kun Kestovaippakaupalle (tästä kauppaan!) tuli myyntiin tätä uutta ihanaa luomutrikoota Sari Ahokaisen suunnittelemalla Simply fine-kuosilla. Näin heti mielessäni itselleni kesätopin vesiputouskaula-aukolla -onneksi Kvk on lähikauppani niin ei tarvinnut kauan kangasta odotella.
Muokkasin vesiputoustoppini kaavan luottokaavastani MIW-kaavasta. Tein jopa huippuhienon kuvan, jotta muistaisin itsekin jatkossa, miten sen tein ja voitte te lukijatkin tämän hyödyntää, tottakai!
Itse en kaavaa katkaissut, vaan leikkasin ensin topin yläosan, sitten käänsin kaavan kankaalla pitäen kiinni tuolta kainalon alta kaavojen yhdyskohdasta, ja sen jälkeen leikkasin loput. Käänsin yläosan kaavaa aika reilusti, ja sen seurauksena jouduin kaventamaan kainalosta etukappaleelta väljyyttä pois. Takakappale on leikattu aivan normaalisti.
Olkapäillä on rypytykset ja kaula-aukko on etukappaleen osalta huoliteltu saumurilla ja käännetty piilo-ompleella. Takaosan kaula-aukon ja kädentiet huolittelin resorilla, kuten Linnean hihattoman tunikan ohjeessa (klik ohjeeseen!).
Jalassani muuten ovat elämäni ensimmäiset, itseommellut, käyttökelpoiset legginssit! Otin vanhoista rikki menneistä leggareista kaavat leikkomalla ne palasiksi ja tein uudet Kestovaippakaupan mustasta joustocollegesta! Nämä on nyt päällä jatkuvasti ja ovat aivan mahtavat! Ei polvipusseja eikä kulumista! Olen näitä jopa rummuttanut pesun jälkeen, eikä näille ole käynyt mitään.

perjantai 7. helmikuuta 2014
Sisustusta vaihteeksi
Olen pitkästä aikaa ommellut muutakin kuin vaatetta ja tutustellut myös peruspuuvillan ompelutuntua. Voi miten virkistävää!
PaaPiin Anniina Isokankaan suunnittelemat kuosit sopivat meille kuin nenä päähän. Nukkuvat pöllöt-kuosista sain vision pinnasängyn päiväpeitteestä. Koska meillä yritetään välillä käyttää muitakin värejä, kuin pinkkiä tytöllä, halusin peitteeseen sekä vaaleanpunaisen että turkoosin puolen. Nämä värit sopivat myös ihanasti yhteen! Kun tyttöni näki kankaan, hän heittäytyi sen päälle lepäilemään unilelunsa kainalossa! Tyytyväisyys päiväpeiton käyttäjältä on siis taattu! PaaPiin pöllö-pehmolelu onkin meillä tytön jokaöinen unikaveri -sattumusten seurauksena se on nimetty Babaksi.
Samaisen suunnittelijan kankaita päätyi meillä myös olohuoneeseen. Uusi sohva kaipasi väripilkukseen ripausta violettia/luumua, ja olin jo katsellut Omenatarha-kuosia aiemmin. Vanhat muhkuiset puuvillapäällysteiset tyynyt muuntuivat sisätyynyiksi näille trikoisille tyynynpäällisille.
Sohvaa on pakko vähän kehaista! Tapio Anttilan suunnittelema ON-vuodesohva on täydellinen meidän tarkoitukseen. Meillä sohvassa on pähkinästä puuosat, vaaleat selkätyynyt Marimekon pirputparput-kuosia ja muut tekstiiliosat tuollaista keskiharmaata. Ja tämän sohvan jujuhan on siinä, että yläosa sohvasta nousee omaksi sängykseen ilman mekanismeja. Lisäksi petarit, peitot ja tyynyt ovat sohvatyynyjen täytteinä valmiina.
1-vuotisarvonnassa on vielä aikaa osallistua tämän kuun loppuun saakka! Arvonta löytyy täältä!
PaaPiin Anniina Isokankaan suunnittelemat kuosit sopivat meille kuin nenä päähän. Nukkuvat pöllöt-kuosista sain vision pinnasängyn päiväpeitteestä. Koska meillä yritetään välillä käyttää muitakin värejä, kuin pinkkiä tytöllä, halusin peitteeseen sekä vaaleanpunaisen että turkoosin puolen. Nämä värit sopivat myös ihanasti yhteen! Kun tyttöni näki kankaan, hän heittäytyi sen päälle lepäilemään unilelunsa kainalossa! Tyytyväisyys päiväpeiton käyttäjältä on siis taattu! PaaPiin pöllö-pehmolelu onkin meillä tytön jokaöinen unikaveri -sattumusten seurauksena se on nimetty Babaksi.
Päiväpeiton sisällä on minun vanhan pinnasängyn peite. Pöllöpuuvillat PaaPiiltä.
Tyynynpäällisten Omenatarhajersey PaaPiin ja Pehemiän yhteistyötä, omani tilasin Pehemiältä
Sohvaa on pakko vähän kehaista! Tapio Anttilan suunnittelema ON-vuodesohva on täydellinen meidän tarkoitukseen. Meillä sohvassa on pähkinästä puuosat, vaaleat selkätyynyt Marimekon pirputparput-kuosia ja muut tekstiiliosat tuollaista keskiharmaata. Ja tämän sohvan jujuhan on siinä, että yläosa sohvasta nousee omaksi sängykseen ilman mekanismeja. Lisäksi petarit, peitot ja tyynyt ovat sohvatyynyjen täytteinä valmiina.
1-vuotisarvonnassa on vielä aikaa osallistua tämän kuun loppuun saakka! Arvonta löytyy täältä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)