Pikkuneiti oppi tuossa vuoden vaihteessa ryömimään, ja pari viikkoa sitten konttaamaan. Samalla alkoivat hurjat kiipeilyharjoitteet, eli joka paikkaan pitää kaahia. Neitonen on oppinut myös ennen ryömimistään jo kävelemään tuettuna. Niinpä nyt onkin hyvä aika alkaa ompelemaan mekkoja, koska pianhan meillä kävellään ihan itse, ja mekkokin on silloin paljon aiempaa käytännöllisempi! Ja onhan kesä tulossa, kyllä ne mekot kesään aina kuuluu.
|
Mekon sydänvelour fb:n kangashamstereista, valkoinen velour eurokankaasta, resori omia varastoja ja klipsit Nappikauppa punahilkasta |
Aivan erityisen ihastunut olen liivimekkoihin! Nuppuneulan blogista sain idean noihin henkseliklipseihin perinteisten nappien sijasta ja kaava löytyi ottobre 1/2011-lehdestä nimellä Petit Fée. Tein mekon 80 senttisenä, se on siis todennäköisesti vielä iso, mutta visio mekosta oli jo niin ihana, etten halua että se jää heti pieneksi. Kuukauisien lastenvaateompelu ja kaavojen piirtely ja opettelu alkavat tuottaa tulosta, sillä mielestäni mekosta tuli siisti ja todella kiva! Olenkin nyt kunnostautunut kaavojen muokkauksen saralla, eikä tämäkään kaava täysin sellaisenaan käyttöön päätynyt. :) Kuviakaan en nyt jaksa sen kummemmin muokata, koska käyttämäni kuvankäsittelyohjelma Gimp päätti irtisanoa työsopimuksensa koneeni kanssa, ja Seashorella käsittelyyn tuhrautuu aikaa ja pinna kiristyy liiaksi. Joten tässäpä täysin raakaversiokuvat:
|
Mekko takaa |
|
Useissa muissakin blogeissa vaatteisiin on eksynyt pupu, täytyihän minunkin se johonkin saada! |
|
Lähikuva vielä noista klipseistä. |
Seuraavaa projektia odotellessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti