Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Vauvanvaatetta

Pitkä odotus päättyi viimein reilu kaksi viikkoa sitten. Elämän hektisyys ei ennen synnytystä estänyt onneksi ompelua, ja nyt löytyy voimia taas bloggaamiseenkin. Tein siis jo raskausaikana pieniä vaatteita tulokkaalle, joka onneksi ultra-arvailun pohjalta oli kuin olikin pikkusisko. Esikoisen aikana vältin selkeitä vauvanvaatevärejä -tyttöni sai silloin ylleen myös sinistä, vihreää ja mustaa. Tällä kerralla olen valinnut hieman enemmän perinteisiä tyttökuoseja ja -värejä.


Tein perusvaatetta, koska niitä kuluu parhaimmillaan useita päivässä. Muutaman kaavan haluan nostaa itselleni esille.


Tässä Viljamin puodin Kuokkavieraat-bodyssä käytin kaavana OB:n Happy squirrel-kaavaa sellaisenaan. Mielestäni hyvä peruskaava!


Tässä pilvicollegebodyssä kaava on perus Kisuliini OB:sta, mutta muokkauksina nepparit toisessa raglansaumassa ja haarassa lisätty ns.jatkopala, eli tämän koko lienee 56-62. Idean jatkopalaan löysin Noshin bodysta.


Nämä kietaisubodyt on tehty kisuliini ja bert-kaavoilla halkaisten etukappale vinottain, jolloin bodysta tulee helposti puettava kietaisubody. Idea facebookin ompeluryhmästä.


Peruskerrastossa käytin Noshin ribbitrikoota, joka on osoittautunut isosiskon käytössä huippumateriaaliksi! Bodyn kaava Sausage dog OB:sta, melko leveän oloinen kaava, ja puolipotkuhousut Little feet, joka on tosi lyhyt kaava! Jatkossa teen isomman koon pituudella ja normikoon leveydellä.


Tällä Jumping jack-kaavalla tein kauan sitten appelsiini-joustofroteesta housut isosiskolle, nyt norsujoustis huuteli laatikosta päästä vauvan käyttöön! Ainut kaavamuokkaus ovat napit, jotka muutin neppareiksi.


Itsellenikin olen jotain ommellut. Tässä viimeisin -inetyspaita helmitaulujoustiksesta pitkällä nappilistalla joka mahdollistaa imetyksen. Kaava itselle muokattu MIW.


Ja vielä viineisenä villahaalari Indian elephant-kaavalla. Tuli aika PoP-tyylinen...! :)

2 kommenttia:

  1. Onnea pikkuisesta! Ihania vaatteita olet tehnyt, itselläkin sama projekti menossa :)

    VastaaPoista
  2. Onnea pinokaisesta ja vau miten paljon vaatteita.

    VastaaPoista