Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

lauantai 17. elokuuta 2013

Ei pöllömpää

Olen ihaillut siististi tehtyjä kekseliäitä aplikointeja kauan. Löysin jokunen aika sitten Lipfishiltä aivan ihanan paidan, jossa oli mieleenpainuva pöllöaplikointi. Itse paita oli kuitenkin minusya jotenkin liian yksinkertainen. Niinpä tein nyt oman versioni kyseisestä paidasta. Ja nyt sen lisäksi, että ihailen toisten tekemiä aplikointeja, voin nyt ihailla tyttöni vaatekaapissa myös tätä aplikointia, se onnistui nimittäin täydellisesti!


Paidan joustocollege KVK:lta, velourit omista varastoista, tähdet HotFix-kalvoa Paperinauhasta Seinäjoelta.


Pöllön siivet ovat irtonaiset ja sehän kiinnosti paidan omistajaa hurjasti! Samoin ihailua tuntui herättävän tähdet. jotka ovat siis silitettävää kalvoa joka kimaltaa ihanasti. :) 

Paidan kaavapohjana on jälleen kerran Lil' Darling, tällä kertaa tein neppiavauksen oikeaan etuhihasaumaan. Pääntielle kokeilin myös vaihteen vuoksi pelkkää kapeaa käännettä, aika näyttää miten se toimii käytännössä, mutta vielä ainakin tykkään siitä. Hihoihin tein framilonilla tuollaiset pussitukset, koska jotenkin tämä paita kaipasi kaiken tyttömäisyyden mitä keksiin. :)

2 kommenttia:

  1. Hiaaaaaano paita! :) tykkaan kovasti aplikoinnista! :)

    VastaaPoista
  2. söpönen =) hieno applikaatio. Mä vaan ihailen muiden upeita applikointeja

    VastaaPoista