Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

maanantai 10. helmikuuta 2014

Tehdään hyvää

Kuten ainakin osasta tekstejäni huomaa, kuulun erääseen(kin) facebookin ompeluryhmään. Viime vuoden puolella Saumanvara-ryhmä tempaisi Roosa Nauha-kampanjan aikana, ja keräsi melkoisen summan myymällä huutokaupassa ompelemiaan tuotteita. Sillä kertaa en päässyt mukaan, joten nyt kun uusi mahdollisuus uuden kampanjan myötä tuli, halusin osallistua. Halusin tehdä jotain, mitä oikeasti osaan -eli pikkutytön vaatteita. Niimpä tein rimpsuhelmaisen t-paidan kesäksi. Tämä, ja monta monituista eri ompelijoiden tekemiä tuotteita kaupataan syöpää sairastavien lasten ja nuorten yhdistyksen SYLVAn hyväksi ensi lauantaina 15.2.2014! Kuvan alla on vielä lisätietoa tempauksesta kopioituna Piilo lastenvaatekirppiksen sivulta.



Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!


Lauantaina 15.2. vietetään kansainvälistä lasten syövän päivää. Saumanvaralaiset haluavat olla mukana pienten asialla suurella sydämellä omalla hyväntekeväisyyshuutokaupalla. Ompelemme, neulomme ja virkkaamme tuotteita huutokaupattavaksi.Huutokaupan tuotto lahjoitetaan suoraan Sylva ry:lle, joka on vuonna 1982 perustettu syöpää sairastavien lasten ja nuorten valtakunnallinen yhdistys.

Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2. 

Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka. 

Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan. 


Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!


ps. Tätä viestiä saa jakaa!


Sylva Ry - sylvawww.sylva.fiSyöpää sairastavan lapsen sosiaaliopas 2013 Tulosta tai tallenna omalle koneellesi opas tästä. Opas sisältää keskeiset tiedot sosiaaliturvasta ja vinkkejä hakemusten tekoon.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Sisustusta vaihteeksi

Olen pitkästä aikaa ommellut muutakin kuin vaatetta ja tutustellut myös peruspuuvillan ompelutuntua. Voi miten virkistävää!

PaaPiin Anniina Isokankaan suunnittelemat kuosit sopivat meille kuin nenä päähän. Nukkuvat pöllöt-kuosista sain vision pinnasängyn päiväpeitteestä. Koska meillä yritetään välillä käyttää muitakin värejä, kuin pinkkiä tytöllä, halusin peitteeseen sekä vaaleanpunaisen että turkoosin puolen. Nämä värit sopivat myös ihanasti yhteen! Kun tyttöni näki kankaan, hän heittäytyi sen päälle lepäilemään unilelunsa kainalossa! Tyytyväisyys päiväpeiton käyttäjältä on siis taattu! PaaPiin pöllö-pehmolelu onkin meillä tytön jokaöinen unikaveri -sattumusten seurauksena se on nimetty Babaksi.



Päiväpeiton sisällä on minun vanhan pinnasängyn peite. Pöllöpuuvillat PaaPiiltä

Samaisen suunnittelijan kankaita päätyi meillä myös olohuoneeseen. Uusi sohva kaipasi väripilkukseen ripausta violettia/luumua, ja olin jo katsellut Omenatarha-kuosia aiemmin. Vanhat muhkuiset puuvillapäällysteiset tyynyt muuntuivat sisätyynyiksi näille trikoisille tyynynpäällisille. 





Tyynynpäällisten Omenatarhajersey PaaPiin ja Pehemiän yhteistyötä, omani tilasin Pehemiältä

Sohvaa on pakko vähän kehaista! Tapio Anttilan suunnittelema ON-vuodesohva on täydellinen meidän tarkoitukseen. Meillä sohvassa on pähkinästä puuosat, vaaleat selkätyynyt Marimekon pirputparput-kuosia ja muut tekstiiliosat tuollaista keskiharmaata. Ja tämän sohvan jujuhan on siinä, että yläosa sohvasta nousee omaksi sängykseen ilman mekanismeja. Lisäksi petarit, peitot ja tyynyt ovat sohvatyynyjen täytteinä valmiina.

1-vuotisarvonnassa on vielä aikaa osallistua tämän kuun loppuun saakka! Arvonta löytyy täältä!

lauantai 25. tammikuuta 2014

Rusetteja!

Kävin joulun alla Jyväskylässä Joulumarkkinoilla ja siellä ostostelin muiden osastojen lisäksi Neenuskan pöydän äärellä. Silloin standillä oli kuvattuna Neenuskan kankaita appelsiini- ja sydänkissakuosit ja yksi aivan ihana, jonka pelkäsin missanneeni! Ihastuin Rusetti-kuosiin siis jo markkinoilla ja sain onnekseni messuilla tiedon, että kangas on valmistuksessa ja tulee olemaan joustokollaria! Odotinpa siis kuin kuuta nousevaa tämän kankaan ilmestymistä. Oijjoi, miten pehmeää tämä on laadultaan, kyllä kannatti odottaa. Heti kun kankaan näin, päätin tehdä siitä ensimmäisenä siistit mutta mukavat housut tytölleni. 



Näistä tuli täydelliset! OB 1/14 Relaxed fit-kaava osoittautui kehujen arvoiseksi. Housuille tein kaveriksi myöskin joustokollegesta paidan uusimman ob:n Owl princess-kaavalla. Paita kaava oli melko pientä kokoa, tein nimittäin 92-koon ilman saumanvaroja 80-86 cm vaatteita käyttävälle tytölleni.



Housujen Rusetti-joustocollege on siis Neenuskalta ja paidan harmaa joustocollege Kestovaippakaupalta.

Vielä on aikaa käydä osallistumassa edellisen postaukseni 1-vuotisarvontaan!

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Juhlavaa joustocollegesta -ja 1-vuotisarvonta!

Olkoon tämä nyt blogini 1-vuotispostaus. Sen kunniaksi tein jotain kotivaatetta juhlallisempaa. 

Saimme kutsun talvihäihin, ja sain siitä hyvän syyn kokeilla uusimman SK:n Coco Chanel-jakun kaavaa. Olen tällaisesta haaveillut jo pitkään! Materiaaliksi valitsin joustocollegen enkä tehnyt trikoolle tarkoitettuun kaavaan mitään muutoksia. 


Kaavana siis Chanel-tyylinen trikoojakku Suuri Käsityö 1/14-numerosta. Materiaalina Kestovaippakaupan musta ja valkoinen joustocollege. Napit Keskiseltä. Mekko on Marimekon.




Ja sitten se viime postauksessa lupaamani synttäriyllätys. Tietysti synttäreiden kunniaksi järjestetään arvonta! Arpoja on mahdollisuus saada 2 / henkilö. Jokainen lukijani saa arvan, (ja lukijaksi voi tietysti liittyä arvonnan aikana), ja toisen arvan saa antamalla ompeluhaasteen minulle kommentoimalla tähän postaukseen.  Arvonta-aikaa on 28.2.2014 saakka. Haasteita pyrin toteuttamaan kuluvan blogivuoden aikana. :)



Ja palkinto, se on Kestovaippakaupan tarjoama tilkkupaketti! Tilkut sopivat erinomaisesti aplikointiin, ja osasta saa ainakin osaa vaatteeseen (multiraidoista saa ainakin lapselle neliöpipon). 

Onnea arvontaan! :)

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pari savaway-ompelusta

Hupsista, pian on jo tammikuu ohi, enkä ole päivittänyt yhtään ompelusta blogiin. Koneet ovat kyllä surranneet jatkuvasti, mutta en ole ehtinyt kuvaamaan ja kirjoittamaan. Osallistuin kahteen ensimmäiseen ompeluryhmän Savaway-tapahtumaan tammikuussa, meiniki on sama kuin viime vuonnakin. 

Ensimmäisen tapahtuman aihe oli "Inspiroidu kuvasta". Ja minähän inspiroiduin, Soft Galleryn kuvasta:


Tuo alempi tähtihaalari innosti piirtämään ja testaamaan ihan itse tehtyä kaavaa. Kankaaksi valitsin Viljamin puodin Puudeli-trikoon.



Tuollaista kiinteää "kaulakorua" olen jo pitkään halunnut kokeilla, ja tähän koru jotenkin sopi mielestäni. Korun helmet ovat Pikku Piltistä ja ne on yhdistetty toisiinsa hieman paksummalla mustalla ompelulangalla.



Sovituskuvat ovat tällä kertaa varsin realistisia. Ei ollut neidillä fiilis huipussaan, kun joutui aamusta heti mallin tehtäviin.


Tämä kuva nyt ei anna itse haalarista mitään kuvaa, mutta on niin ihana, että haluan sen tänne laittaa. Meillä tällainen "kotitramppa" on kovassa käytössä ja parantaa usein murtuneimmankin mielen. :)

Toinen Savis oli eilen, kyseessä oli yllätyspussisavis. Tämän kertainen kangas tilattiin Nosh Organicsilta. Birdie-trikoo on aivan huippupehmeää ja ihanan väristä! Tästä tyttöni sai paidan ja hameen, käytettäväksi yhdessä mekkona tai erikseen.




Tällainen yhdistelmä on mekkona, tykkään! Hameesta olisin halunnut ylikellon, mutta kangas ei riittänyt, kuin tällaiseen pieneen, ei yhtään kelloon.


Ja tällainen pelkkä paita on sukkisten kanssa. Tunikamittainen tuo paita vielä on, kasvunvaraa sai mukavasti pussihihoista ja -helmasta.


Jos jaksoit lukea tänne saakka, kannattaa liittyä lukijaksi. Blogini nimittäin täytti tammikuussa vuoden, ja arvontaa on seuraavassa postauksessa luvassa.

torstai 5. joulukuuta 2013

Koroke

Facebookin ompeluryhmässä joku oli tehnyt lapselleen tuoliin irrotettavan korokkeen, ja koin heti tarvetta tehdä meillekin vastaava. Meidän neiti kun ei enää meinaa viihtyä syöttötuolissa, niin tämä tulee etenkin kyläpaikoissa enemmän kuin tarpeeseen. Kuvaa en enää löytänyt uudelleen, joten sävelsin ihan itse mitat ja kaikki. Veljeni vanhat farkut päätyivät uuteen tehtäväänsä korokkeena.




Tämä palikan mitat ovat n. 35 cm (L), 15 cm (K) ja 18 (S). Sisällä on Etolasta hankittua 2,5 cm paksuista vaahtomuovia 4 kerrosta ja perus askarteluun käytettävää levyvanua. En tehnyt tästä irrotettavaa päällistä, vaikka se olisi varmasti ollut järkevää, mutta en kertakaikkiaan jaksanut alkaa värkkäämään. Pyyhitään sitten puhtaaksi, jos ruokaa tippuu, ja voihan tämän pestä -kuivuminen vaan kestää ikuisuuden. :)


Nyt jos sinä, jonka alkuperäisidea tämä oli, tunnistat itsesi, niin kommentoi alle ja voin linkittää blogiisi tms.!

tiistai 3. joulukuuta 2013

Jouluvalmistelua

Lapsena meillä oli perinteenä pukeutua joulun pyhiksi siisteihin "pyhävaatteisiin", itselläni se oli usein mekko. Lapsena tuntui jotenkin merkitykselliseltä joulusaunan ja ulkoilun jälkeen pukea mekko päälle, syödä joulupöydässä ja odottaa lahjojen jakoa! :) Ei siis liene yllätys, että tahdoin tehdä omalle tytölleni mekon joulunpyhiksi. Löysin sopivan kankaan Sinellistä ja kaavan uusimmasta ottobrestä. 


Kankaat: Pallopuuvilla Sinellistä, vuoripuuvilla kierrätystä vanhasta tyynynliinasta, helman pitsikangas EK:sta palalöytö, pitsivetoketju Kestovaippakaupasta




Ajattelin yhdistää mekon jouluna näihin ihaniin Villervallan raitasukkiksiin ja valkoiseen tai vaaleanpunaiseen pitkähiaiseen.

Jouluun liittyi myös viimeistä edellinen Savaway, johon osallistuin. Aiheena oli tehdä jotain (pikku)jouluista Mussukoiden yllätyskankaasta. Minun yllätyskankaakseni paljastui raitatähtitrikoota, joka on mielestäni melko "poikamaista", jos nyt niin voi sanoa. Ja luultavimmin tämän ajatuksen takia tämän työn valmistuminen tökki aivan kamalasti! Kaapissani ei ollut tähtitrikooseen sopivaa punaista, joten päädyin yhdistämään valkoista. 2-tunnin ajassa olin tehnyt ja purkanut kaulukset paitaan, tehnyt nappilistan  ja kiinnittänyt valkoiset hihat miehustakappaleisiin. Enkä tykännyt välivaiheesta yhtään! 

Tässä paita on 2 tunnin ompelun jälkeen. Eipä ole kyllä kummoinen.

Päätin niellä tappioni ja nukuin yön yli. Seuraavana päivänä käväisin hakemassa sopivaa joulunpunaista trikoota Eurokankaasta, ja tein paidan loppuun kokonaan uusilla kaavoilla ja ajatuksella. Nyt lopputulos miellyttää, ja paita sopii hyvin joulunodotukseen ja pyhiksikin ainakin iltaoleiluun. :)


Tässä siis kankaina raitatähtitrikoo Mussukoilta, punainen trikoo EK:sta ja hopeinen tähti hotfix-kalvoa Sinellistä

Kauhean pitkä postaus tuli tästä, mutta olen ommellut nyt niin paljon, etten millään saa niitä tänne muistiin, jos en jotain jo yhdistä saman otsikon alle!