Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Pari savaway-ompelusta

Hupsista, pian on jo tammikuu ohi, enkä ole päivittänyt yhtään ompelusta blogiin. Koneet ovat kyllä surranneet jatkuvasti, mutta en ole ehtinyt kuvaamaan ja kirjoittamaan. Osallistuin kahteen ensimmäiseen ompeluryhmän Savaway-tapahtumaan tammikuussa, meiniki on sama kuin viime vuonnakin. 

Ensimmäisen tapahtuman aihe oli "Inspiroidu kuvasta". Ja minähän inspiroiduin, Soft Galleryn kuvasta:


Tuo alempi tähtihaalari innosti piirtämään ja testaamaan ihan itse tehtyä kaavaa. Kankaaksi valitsin Viljamin puodin Puudeli-trikoon.



Tuollaista kiinteää "kaulakorua" olen jo pitkään halunnut kokeilla, ja tähän koru jotenkin sopi mielestäni. Korun helmet ovat Pikku Piltistä ja ne on yhdistetty toisiinsa hieman paksummalla mustalla ompelulangalla.



Sovituskuvat ovat tällä kertaa varsin realistisia. Ei ollut neidillä fiilis huipussaan, kun joutui aamusta heti mallin tehtäviin.


Tämä kuva nyt ei anna itse haalarista mitään kuvaa, mutta on niin ihana, että haluan sen tänne laittaa. Meillä tällainen "kotitramppa" on kovassa käytössä ja parantaa usein murtuneimmankin mielen. :)

Toinen Savis oli eilen, kyseessä oli yllätyspussisavis. Tämän kertainen kangas tilattiin Nosh Organicsilta. Birdie-trikoo on aivan huippupehmeää ja ihanan väristä! Tästä tyttöni sai paidan ja hameen, käytettäväksi yhdessä mekkona tai erikseen.




Tällainen yhdistelmä on mekkona, tykkään! Hameesta olisin halunnut ylikellon, mutta kangas ei riittänyt, kuin tällaiseen pieneen, ei yhtään kelloon.


Ja tällainen pelkkä paita on sukkisten kanssa. Tunikamittainen tuo paita vielä on, kasvunvaraa sai mukavasti pussihihoista ja -helmasta.


Jos jaksoit lukea tänne saakka, kannattaa liittyä lukijaksi. Blogini nimittäin täytti tammikuussa vuoden, ja arvontaa on seuraavassa postauksessa luvassa.

4 kommenttia: