Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Äitienpäiväkukat vaatteissa

Olen kovasti aktivoitunut ompelemaan itselle vaatetta viime aikoina, kuten blogistakin on huomannut. Aivan kaikki ompeluthan eivät blogiini päädy, haluan päivittää tänne vain omasta mielestäni erityisen onnistuneet tai muuten vain hyödylliset vaatteet. Tämän kertaiset vaatteet tosin eivät ole erityisen erikoiset, eivätkä eriskummalliset, mutta kuvat onnistuivat kesäauringon ansiosta kivasti! Kameran edessä kun useimmiten ei ole helppo olla.

Äitienpäiväviikonloppuna Nosh organicsilla oli tarjous heidän luomukankaistaan. Naisten malliston uudet kankaat houkuttivat jo ilmestyessään, ja tarjouksen myötä itselle tuli lisäkankaiden tilaamisesta vähemmän huono omatunto, kuin muuten. Kankaitahan on jo liikaakin, muttei nyt juuri tällaisia. Visionkin sain vaatteista heti kangasta tilatessa.


Paita on tehty löyhästi perustuen JTTK raglanpaitaan. 
Kankaat Nosh organics, Anemone grafiitti ja grafiitti jersey, kaula-aukossa EK:n satiinikantti





Shortseja varteen pilkoin vanhat suosikkishortsini, jotka menivät kolme vuotta sitten etelänlomalla pilalle, näissä on kankaana samainen Anemonekukka, vyötäröllä resori.



Vaatteita on valmistunut, ja valmistuu, niin tiuhaan tahtiin, etten ehdi kaikkea haluamaani ajallaan tänne päivittämään. Seuraavaksi taidan kuitenkin laittaa pikkuneidille valmistuneita kesävaatteita.

1 kommentti: