Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Paratiisin puutarha

Ihailin Verson Puodin Paratiisin puutarha-kuosia syksyn ja talven, enkä kuitenkaan sitä itselleni hankkinut, kun en pidä joustofroteesta. Onnekseni sitä tuli nyt keväällä joustokollegena musta-harmaana versiona! Kyttäsin koneella ennakkoilmoituksen perusteella myyntiintuloa ja sain kuin sainkin tätä itselleni!

Kevättä ja kesää varten tein hupparin -ilman huppua tosin. Kaavoitin ison kauluksen, jonka saa nepillä kiinni tuulisia ja kylmempiä kelejä varten. Muutoin kaavana on MIW, enpä omissa yläosissani enää juuri muita kaavoja käytäkkään! Halusin taskun, joten se on piilotettuna etukappaleelle, en halunnut kuvion pahasti katkeavan taskun vuoksi. Vetoketju ja kauluksen itsetehty tere tuovat vähän väriä ja vetoketjun juju on se, että se on reilusti oikealla kappaleella.





Kuvioiden kohdistuksessa vetoketjun kohdalla onnistuin kerrankin! En malta odottaa, että pääsen tämä takkina polkemaan aamulla työmatkoja! Työmatkojen taittamiseen pyörällä on muukin syy, kuin hieno huppari -nimittäin kannustimeksi itselleni siitä, että poljen matkat myös sateella ja kylmällä, tein suunnitelman: Jos olen toukokuun loppuun mennessä polkenut kaikki työmatkat (force majeur-tyyppiset mahdolliset ongelman poislukien) tilaan itselleni peitetikkikoneen!!! Pari kuukautta enää, ja sitten selviää olenko pian uuden koneen omistaja. :)

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis lopputulos, kivasti sopii nuo keltaiset kantit! Ihana kangas kertakaikkiaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keltainen tuntuu minusta sopivan todella moneen kuvioon ja väriin... :)

      Poista
  2. Voi kuinka kaunit ja istuva tämä onkaan! Keltainen raikastaa kokonaisuuden, upea vaate!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! MIWin muokkaus kerralla kunnolliseksi takaa kyllä ihanan istuvat yläosat. :)

      Poista