Kaikki kankaat siis Kestovaippakaupasta, kaava oma.
Maailmassa vain on liikaa ihania kankaita ja kuoseja, että ne voisi jättää ompelematta ihaniksi vaatteiksi
Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!
tiistai 25. maaliskuuta 2014
Liehuketoppi
Sain Kestovaippakaupan Essiltä kokeiluun KVK:n uutta Silmukka-trikoota. Kuvio on jälleen kerran mieleeni, sopivan aikuinen. Näin kevään tullen ja kesän lähestyessä halusin yhdistää tähän jotain pirteää, joten keltaista singleä laitoin yläosaan. Mallia toppiin otin vanhasta ostotopista, tosin koska Silmukka-trikoo on napakkaa trikoota, jouduin vähän soveltamaan, jotta sain helman asettumaan kivasti.
keskiviikko 12. maaliskuuta 2014
Paratiisin puutarha
Ihailin Verson Puodin Paratiisin puutarha-kuosia syksyn ja talven, enkä kuitenkaan sitä itselleni hankkinut, kun en pidä joustofroteesta. Onnekseni sitä tuli nyt keväällä joustokollegena musta-harmaana versiona! Kyttäsin koneella ennakkoilmoituksen perusteella myyntiintuloa ja sain kuin sainkin tätä itselleni!
Kevättä ja kesää varten tein hupparin -ilman huppua tosin. Kaavoitin ison kauluksen, jonka saa nepillä kiinni tuulisia ja kylmempiä kelejä varten. Muutoin kaavana on MIW, enpä omissa yläosissani enää juuri muita kaavoja käytäkkään! Halusin taskun, joten se on piilotettuna etukappaleelle, en halunnut kuvion pahasti katkeavan taskun vuoksi. Vetoketju ja kauluksen itsetehty tere tuovat vähän väriä ja vetoketjun juju on se, että se on reilusti oikealla kappaleella.
Kuvioiden kohdistuksessa vetoketjun kohdalla onnistuin kerrankin! En malta odottaa, että pääsen tämä takkina polkemaan aamulla työmatkoja! Työmatkojen taittamiseen pyörällä on muukin syy, kuin hieno huppari -nimittäin kannustimeksi itselleni siitä, että poljen matkat myös sateella ja kylmällä, tein suunnitelman: Jos olen toukokuun loppuun mennessä polkenut kaikki työmatkat (force majeur-tyyppiset mahdolliset ongelman poislukien) tilaan itselleni peitetikkikoneen!!! Pari kuukautta enää, ja sitten selviää olenko pian uuden koneen omistaja. :)

maanantai 3. maaliskuuta 2014
Pipo pikkuiselle ja arvonnan voittaja!
Halusin yrittää hyvän, korviasuojaavan pipon tekemistä syksyllä. Omalla kaavalla tein fleecevuorellisen pipon aaltoneuloksesta, tupsulla varustettuna tietenkin! Tuulisuojatkin tein otsalle ja korville PUL-kankaasta, ja leuan alle nepparilla kiinnityksen. Tästä tuli niin hyvä, että tämä pipo onkin ollut kovassa käytössä meillä tosiaan syksystä asti. Väriensä puolesta on sopinut hienosti mudanharmaaseen välikausihaalariin ja vaaleanpunaiseen talvihaalariin.
Pipon aaltokangas Pehemiän ja Majapuun yhteistuotos, vuorin fleece, pul-kangas ja tupsun langat vanhoja varastojani.
Arvonnan voittajaksi ja kestovaippakaupan aplikointipaketin uudeksi omistajaksi valikoitui Tee Koo! Onnea!
Tee Koon ompeluhaaste onkin jännittävä, voiton kunniaksi voisin tämän haasteen toteuttaa ensimmäisenä! "Hankkia joku todella ruma vaate ja muokata siitä joko tuunaten tai kokonaan uutta luoden kaunista :)"
Pipon aaltokangas Pehemiän ja Majapuun yhteistuotos, vuorin fleece, pul-kangas ja tupsun langat vanhoja varastojani.
Blogini 2 vuosi on pyörähtänyt käyntiin ja 1-vuotisarvontaan osallistumisaika on päättynyt. Sain hurjasti uusia lukijoita, kiitos teille ja toivottavasti saatte inspiraatiota blogistani! Sain myös paljon haasteita toteutettavaksi tälle vuodelle, kiitos niistä!
Blogiarvonnan järjestin perinteisellä lapputyylillä. Ja aaltopipo pääsi arvokkaaseen toimeen lipukekippona ja tyttäreni ylensin viralliseksi arpojaksi.
Tee Koon ompeluhaaste onkin jännittävä, voiton kunniaksi voisin tämän haasteen toteuttaa ensimmäisenä! "Hankkia joku todella ruma vaate ja muokata siitä joko tuunaten tai kokonaan uutta luoden kaunista :)"
perjantai 28. helmikuuta 2014
SImply fine, vihdoin aikuiselle!
Yllättäen olin jälleen kangaskaupan äärellä, kun Kestovaippakaupalle (tästä kauppaan!) tuli myyntiin tätä uutta ihanaa luomutrikoota Sari Ahokaisen suunnittelemalla Simply fine-kuosilla. Näin heti mielessäni itselleni kesätopin vesiputouskaula-aukolla -onneksi Kvk on lähikauppani niin ei tarvinnut kauan kangasta odotella.
Muokkasin vesiputoustoppini kaavan luottokaavastani MIW-kaavasta. Tein jopa huippuhienon kuvan, jotta muistaisin itsekin jatkossa, miten sen tein ja voitte te lukijatkin tämän hyödyntää, tottakai!
Itse en kaavaa katkaissut, vaan leikkasin ensin topin yläosan, sitten käänsin kaavan kankaalla pitäen kiinni tuolta kainalon alta kaavojen yhdyskohdasta, ja sen jälkeen leikkasin loput. Käänsin yläosan kaavaa aika reilusti, ja sen seurauksena jouduin kaventamaan kainalosta etukappaleelta väljyyttä pois. Takakappale on leikattu aivan normaalisti.
Olkapäillä on rypytykset ja kaula-aukko on etukappaleen osalta huoliteltu saumurilla ja käännetty piilo-ompleella. Takaosan kaula-aukon ja kädentiet huolittelin resorilla, kuten Linnean hihattoman tunikan ohjeessa (klik ohjeeseen!).
Jalassani muuten ovat elämäni ensimmäiset, itseommellut, käyttökelpoiset legginssit! Otin vanhoista rikki menneistä leggareista kaavat leikkomalla ne palasiksi ja tein uudet Kestovaippakaupan mustasta joustocollegesta! Nämä on nyt päällä jatkuvasti ja ovat aivan mahtavat! Ei polvipusseja eikä kulumista! Olen näitä jopa rummuttanut pesun jälkeen, eikä näille ole käynyt mitään.

maanantai 10. helmikuuta 2014
Tehdään hyvää
Kuten ainakin osasta tekstejäni huomaa, kuulun erääseen(kin) facebookin ompeluryhmään. Viime vuoden puolella Saumanvara-ryhmä tempaisi Roosa Nauha-kampanjan aikana, ja keräsi melkoisen summan myymällä huutokaupassa ompelemiaan tuotteita. Sillä kertaa en päässyt mukaan, joten nyt kun uusi mahdollisuus uuden kampanjan myötä tuli, halusin osallistua. Halusin tehdä jotain, mitä oikeasti osaan -eli pikkutytön vaatteita. Niimpä tein rimpsuhelmaisen t-paidan kesäksi. Tämä, ja monta monituista eri ompelijoiden tekemiä tuotteita kaupataan syöpää sairastavien lasten ja nuorten yhdistyksen SYLVAn hyväksi ensi lauantaina 15.2.2014! Kuvan alla on vielä lisätietoa tempauksesta kopioituna Piilo lastenvaatekirppiksen sivulta.
Ompeluryhmä Saumanvara tempaisee jälleen hyvän asian puolesta!
Huutokauppa järjestetään lastenvaatekirpputori Piilon facebook-sivuilla. Huutokaupalle tulee oma kuvakansio, johon huutokaupattavat tuotteet ladataan perjantaina 14.2.
Huutokauppa käynnistyy lauantaiaamuna 15.2. kello 9 ja tuotteita voi huutaa kello 21:een saakka.
Jokaisen tuotteen lähtöhinta on vain 5 euroa.Ensimmäinen huuto on korotettu ja korotuksen minimisumma on 1 euro. Huutokaupassa on käytössä niin sanottu viiden minuutin sääntö.Huutaja maksaa voittosumman suoraan Sylva ry:n tilille ja esittää tuotteen tekijälle sähköisen kopion maksukuitista. Tuotteen tekijä postittaa tuotteen suoraan ostajalle neljän arkipäivän sisällä ja maksaa postikulut omasta pussistaan.
Tarkemmat ohjeet maksuun ja muihin huutokaupan käytännön asioihin liittyen tulevat esille huutokauppakansioon.Tule mukaan huutamaan uniikkeja käsitöitä! Tehdään yhdessä hyvää isolla porukalla!
ps. Tätä viestiä saa jakaa!
Sylva Ry - sylvawww.sylva.fiSyöpää sairastavan lapsen sosiaaliopas 2013 Tulosta tai tallenna omalle koneellesi opas tästä. Opas sisältää keskeiset tiedot sosiaaliturvasta ja vinkkejä hakemusten tekoon.
perjantai 7. helmikuuta 2014
Sisustusta vaihteeksi
Olen pitkästä aikaa ommellut muutakin kuin vaatetta ja tutustellut myös peruspuuvillan ompelutuntua. Voi miten virkistävää!
PaaPiin Anniina Isokankaan suunnittelemat kuosit sopivat meille kuin nenä päähän. Nukkuvat pöllöt-kuosista sain vision pinnasängyn päiväpeitteestä. Koska meillä yritetään välillä käyttää muitakin värejä, kuin pinkkiä tytöllä, halusin peitteeseen sekä vaaleanpunaisen että turkoosin puolen. Nämä värit sopivat myös ihanasti yhteen! Kun tyttöni näki kankaan, hän heittäytyi sen päälle lepäilemään unilelunsa kainalossa! Tyytyväisyys päiväpeiton käyttäjältä on siis taattu! PaaPiin pöllö-pehmolelu onkin meillä tytön jokaöinen unikaveri -sattumusten seurauksena se on nimetty Babaksi.
Samaisen suunnittelijan kankaita päätyi meillä myös olohuoneeseen. Uusi sohva kaipasi väripilkukseen ripausta violettia/luumua, ja olin jo katsellut Omenatarha-kuosia aiemmin. Vanhat muhkuiset puuvillapäällysteiset tyynyt muuntuivat sisätyynyiksi näille trikoisille tyynynpäällisille.
Sohvaa on pakko vähän kehaista! Tapio Anttilan suunnittelema ON-vuodesohva on täydellinen meidän tarkoitukseen. Meillä sohvassa on pähkinästä puuosat, vaaleat selkätyynyt Marimekon pirputparput-kuosia ja muut tekstiiliosat tuollaista keskiharmaata. Ja tämän sohvan jujuhan on siinä, että yläosa sohvasta nousee omaksi sängykseen ilman mekanismeja. Lisäksi petarit, peitot ja tyynyt ovat sohvatyynyjen täytteinä valmiina.
1-vuotisarvonnassa on vielä aikaa osallistua tämän kuun loppuun saakka! Arvonta löytyy täältä!
PaaPiin Anniina Isokankaan suunnittelemat kuosit sopivat meille kuin nenä päähän. Nukkuvat pöllöt-kuosista sain vision pinnasängyn päiväpeitteestä. Koska meillä yritetään välillä käyttää muitakin värejä, kuin pinkkiä tytöllä, halusin peitteeseen sekä vaaleanpunaisen että turkoosin puolen. Nämä värit sopivat myös ihanasti yhteen! Kun tyttöni näki kankaan, hän heittäytyi sen päälle lepäilemään unilelunsa kainalossa! Tyytyväisyys päiväpeiton käyttäjältä on siis taattu! PaaPiin pöllö-pehmolelu onkin meillä tytön jokaöinen unikaveri -sattumusten seurauksena se on nimetty Babaksi.
Päiväpeiton sisällä on minun vanhan pinnasängyn peite. Pöllöpuuvillat PaaPiiltä.
Tyynynpäällisten Omenatarhajersey PaaPiin ja Pehemiän yhteistyötä, omani tilasin Pehemiältä
Sohvaa on pakko vähän kehaista! Tapio Anttilan suunnittelema ON-vuodesohva on täydellinen meidän tarkoitukseen. Meillä sohvassa on pähkinästä puuosat, vaaleat selkätyynyt Marimekon pirputparput-kuosia ja muut tekstiiliosat tuollaista keskiharmaata. Ja tämän sohvan jujuhan on siinä, että yläosa sohvasta nousee omaksi sängykseen ilman mekanismeja. Lisäksi petarit, peitot ja tyynyt ovat sohvatyynyjen täytteinä valmiina.
1-vuotisarvonnassa on vielä aikaa osallistua tämän kuun loppuun saakka! Arvonta löytyy täältä!
lauantai 25. tammikuuta 2014
Rusetteja!
Kävin joulun alla Jyväskylässä Joulumarkkinoilla ja siellä ostostelin muiden osastojen lisäksi Neenuskan pöydän äärellä. Silloin standillä oli kuvattuna Neenuskan kankaita appelsiini- ja sydänkissakuosit ja yksi aivan ihana, jonka pelkäsin missanneeni! Ihastuin Rusetti-kuosiin siis jo markkinoilla ja sain onnekseni messuilla tiedon, että kangas on valmistuksessa ja tulee olemaan joustokollaria! Odotinpa siis kuin kuuta nousevaa tämän kankaan ilmestymistä. Oijjoi, miten pehmeää tämä on laadultaan, kyllä kannatti odottaa. Heti kun kankaan näin, päätin tehdä siitä ensimmäisenä siistit mutta mukavat housut tytölleni.
Näistä tuli täydelliset! OB 1/14 Relaxed fit-kaava osoittautui kehujen arvoiseksi. Housuille tein kaveriksi myöskin joustokollegesta paidan uusimman ob:n Owl princess-kaavalla. Paita kaava oli melko pientä kokoa, tein nimittäin 92-koon ilman saumanvaroja 80-86 cm vaatteita käyttävälle tytölleni.
Housujen Rusetti-joustocollege on siis Neenuskalta ja paidan harmaa joustocollege Kestovaippakaupalta.
Vielä on aikaa käydä osallistumassa edellisen postaukseni 1-vuotisarvontaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)