Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

lauantai 23. helmikuuta 2013

Mekko!

Pikkuneiti oppi tuossa vuoden vaihteessa ryömimään, ja pari viikkoa sitten konttaamaan. Samalla alkoivat hurjat kiipeilyharjoitteet, eli joka paikkaan pitää kaahia. Neitonen on oppinut myös ennen ryömimistään jo kävelemään tuettuna. Niinpä nyt onkin hyvä aika alkaa ompelemaan mekkoja, koska pianhan meillä kävellään ihan itse, ja mekkokin on silloin paljon aiempaa käytännöllisempi! Ja onhan kesä tulossa, kyllä ne mekot kesään aina kuuluu.


Mekon sydänvelour fb:n kangashamstereista, valkoinen velour  eurokankaasta, resori omia varastoja ja klipsit Nappikauppa punahilkasta


Aivan erityisen ihastunut olen liivimekkoihin! Nuppuneulan blogista sain idean noihin henkseliklipseihin perinteisten nappien sijasta ja kaava löytyi ottobre 1/2011-lehdestä nimellä Petit Fée. Tein mekon 80 senttisenä, se on siis todennäköisesti vielä iso, mutta visio mekosta oli jo niin ihana, etten halua että se jää heti pieneksi. Kuukauisien lastenvaateompelu ja kaavojen piirtely ja opettelu alkavat tuottaa tulosta, sillä mielestäni mekosta tuli siisti ja todella kiva! Olenkin nyt kunnostautunut kaavojen muokkauksen saralla, eikä tämäkään kaava täysin sellaisenaan käyttöön päätynyt. :) Kuviakaan en nyt jaksa sen kummemmin muokata, koska käyttämäni kuvankäsittelyohjelma Gimp päätti irtisanoa työsopimuksensa koneeni kanssa, ja Seashorella käsittelyyn tuhrautuu aikaa ja pinna kiristyy liiaksi. Joten tässäpä täysin raakaversiokuvat: 



Mekko takaa

Useissa muissakin blogeissa vaatteisiin on eksynyt pupu, täytyihän minunkin se johonkin saada!

Lähikuva vielä noista klipseistä.

Seuraavaa projektia odotellessa!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Mustaa

Mustaa äidille ja tyttärelle. Mielestäni vauvalla voi käyttää hyvin myös mustaa, kunhan ei tee vaatteesta synkkää. Ja jotenkin kun on innostunut kovasti noista lastenvaatteiden kuoseista, halusin piristää itselle tehtyä hupparia myös "lastenkankaalla". Eli ensin pikkuneiti sai apilafroteesta mekon. Heti tämän kankaan nähdessäni sain ajatuksen ison neliapilan aplikoimisesta mekkoon.


Apilafroteen alkuperää en enää muista :(, keltainen trikoo ja resori Kärkkäiseltä, keltainen velour Royal-kestoilta. 

Mekon kaava on oma, mallia otin huonoksi todetusta potkuhousukaavasta, jota levensin ja mekon pituuden otin neidin osto-mekosta. Olkaimissa on nepit.






Itselle tein vielä hupparin. Koska en ole itselle kovin paljon käyttöön tulleita vaatteita tehnyt, luotin perusmustaan. Piristin mustaa pinkillä tähtitrikoolla ja ympyrätaskuilla. Tästä tuli tosi kiva, imettäminenkin onnistuu neppilistan ansiosta! Hupun vuorittamiseen otin ohjetta Lillaphantin blogista ja neppilistan tekoon niin ikään samaisesta blogista täältä.

Huppari on kyllä pitkähiainen, mutta amatöörikuvaaja sai ne häipymään, kun luuli tyylikkäästi laittaneen ne etuosan päälle ristiin.

Tällaista tällä kertaa! Hurjasti on uusia kankaita meille kotiutunut, joten päivityksiä lienee luvassa.

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Jumpsuit

Eipä tullut vielä(kään) itselle ompelusta, vaan jatkan pikkuneidin kaapin täydennystä (entisestään...). Nämä onepiecet, jumpsuitit, haalarit eivät kuuluneet suosikkeihini aikaisemmin, mutta kun näin muissa blogeissa näitä, halusin itsekin koittaa. Ja saipa neitimme kummitädiltäänkin yhden jumpsuitin lahjaksi, Tutta-merkkisen. Tuo valmishaalari on kyllä ollut kiva kotiasuna.

Tuumasta toimeen, marssin toissapäivänä kirjastoon, josta löysin neljä seitsemästä haluamastani ottobre-lehdestä. Ja lehdessä 4/2012 löytyi se monien muidenkin käyttämä jumpsuit kaava. Tykkään erityisesti siinä vinoon menevästä vetoketjusta! Pienin muutoksin lähdin pukua tekemään. Halusin vuorittaa hupun pirtsakalla trikoolla ja resorit halusin ommella renkaana enkä tasona. Itse kaavaan en kuitenkaan tehnyt muutoksia. Tein 80 senttisen jumpsuitin, vaikka neiti onkin vasta 68 cm, jospa se menisi lahkeita ja hioja kääntämällä kuitenkin jo nyt...

Pöllökangas Kangastukusta, resori Kestovaippakaupasta, apilatrikoo Kärkkäiseltä


Sivusaumassa Fabriinasta tilastusta handmade-merkkinauhasta palanen

maanantai 4. helmikuuta 2013

Potkuhousut

Voi kuinka vaikeaa oli löytää potkuhousujen kaavaa! Onneksi löysin lopulta kaavan, joka on piirretty me&i-haalarihousujen pohjalta (kiitos Ompeluelämää-ryhmä!). Tykkään haalarihousuista, joissa on kunnon resori lahkeensuussa, kun pikkuneiti on niin tehokas liikkumaan, ettei resorittomat housut pysy matkassa mukana. Lisäksi meillä noustaan nykyään tukea vasten, joten terälliset haalarihousut eivät ole parhaat mahdolliset, kun haluan pitää jarrusukkia. Olisi muuten kiva joskus päästä kokeilemaan sitä jarrusukan jarrumateriaalia vaikkapa potkuhousujen pohjaan, muistelisin että sitä on joskus jossain ollut myynnissä.

No siis, hain Eurokankaasta velouria ja tein pieniä muutoksia haalarikaavaan. Ohjeessa oli valmiiksi, että kaava on kapeahko, joten lisäsin taitteelle sentin leveyttä. Leikkasin osat myös reilun sentin saumavaroilla, niin siitäkin tuli vielä väljyyttä. Aplikointiin olen ottanut ohjetta täältä, tämä kuva tosin oli niin helppo, ettei ollut kuin yksi osa, joten tuossa ohjeessa olevan kalvo-osion jätin kokonaan pois.


Kaava me&i-haalareista,
kankaat: ruskea Eurokankaasta, violetti velour Taikavillasta ja violetti resori omista varastoista,
nepparit Kangastukusta.


Tykkään aivan hirmuisesti tällä hetkellä violetista, ja mielestäni tuo ruskean ja violetin yhdistelmä raikasti hienosti pohjakangasta. Selkäpuolelle aplikoin pienen omenan, sen oli tarkoitus tulla peppuun, mutta mutu-tuntumalla, kun paikkaa arvioin, niin selkäänhän se tuli. :) Nepparit on lilat baby rolandit. Tällä kaavalla teen kyllä jatkossakin haalarihousuja, sopi meidän neidille, kuin nenä päähän!

Löysin myös lopulta terällisen potkuhousun kaavan, ja teinkin sillä kaavalla yhdet potkarit, mutta se kaava vaatii vielä säätöä. Tuli nimittäin sellaset jumppatrikoot, että paukkuu vaan, kun on niin kapeat! Katsotaan nyt, muutanko kaavaa, kun tuskin me enää terällisiä tarvitaan. Kesäkin kun on tulossa, pian saa olla ilman sukkia!!

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Housunpuntit

Heipä hei!


Halusin kovasti tehdä päivityksen ompelemistani housuista. Meillä pikkuneiti on alusta saakka puettu bodyyn ja housuihin, en niin kovasti välitä jumpsuiteista (sisähaalareista) enkä toisaalta potkuhousuistakaan. Pikkusukat vaan ovat niin suloisia, että haluan aamuisin miettiä, mitkä body, housut ja sukat muodostavat sille päivälle hyvän kokonaisuuden! :) Onneksi toinen on vielä niin pieni, että saan aivan vapaasti valita eikä hän osaa valittaa.

Kun aloin ompelemaan lastenvaatteita (tuossa kuutisen kuukautta sitten), tein aluksi paljon bodeja. Paidat koin silloin hankaliksi, pikkuvauvaa kun piti kuitenkin tämän tästä sylitellä ja sitten olisi ollut paita korvissa. Kun tajusin, ettei bodejakaan kuitenkaan määräänsä enempää yhdessä koossa tarvita, aloin tekemään housuja. Kuvissa olevat housut on tehty jo aikoja sitten, ennen bloggailun aloittamista, mutta minusta ne ovat niin ihania, että haluan ne teille esitellä! Todella ylpeä olen kierrätysfarkuista, en kyllä enää muista mistä niihin idean otin. Kommentteihin saapi laittaa, jos joku tunnistaa oman ideansa, se oli nimittäin loistava!!

Tässäpä näitä kuvia:
Haaremihousut ottobre 1/2011 kaavalla. Myllymuksuilta tähtitrikoo, resorit EK:sta



Tässä vielä violettien haaremihousujen erikoisuudesta. Tein ne 2-kertaisena ja saumattomina, ihan itse ohjetta soveltaen! :)


Samalla haaremihousun kaavalla, trikoon ja resorin alkuperää en kyllä  muista. Royal-tuote ehkäpä?

Tämä violetti trikoo on aivan ihanan tuntuista! Siksipä siitä valmistui vielä legginssit ob 6/2012 ohjeen mukaan. Muutin ohjetta laittamalla resorit vyötärölle ja lahkeisiin. Lahkeeseen pääsi oogaboga-velourista yksi ötökkä.

Nämä ovat ensimmäiset velouriset housut, jotka ompelin. Kaavana oli joku Suuren Käsityölehden kaava, mutten tarkemmin saanut sitä enää jäljitettyä, velour Taikavillasta.


Halusin kokeilla raitojen kohdistusta... Vartalo-osuus osui hyvin kohdalleen, mutta lahkeissa ei sitten natsannut.  Näiden kaava on oma sekoitus valmiita kaavoja. Raitatrikoo EK:sta, musta ja valkoinen resori Keskiseltä.
Edelleen legginssit. Näissä on jo taas pari muuttujaa. Halusin aplikoida tuon retrolelun, ainun hymynaamahelistimen taskusta pilkottamaan. Taskut ovat valetaskut. Pallokangas EK:sta, resori ja pinkki tähtitrikoo Keskiseltä, aplikoinnin kankaat omia jämätrikoita.



Sitten ne farkut!! Näidenkin kaava on oma sekoitus, resori piti sovituksen jälkeen purkaa vyötäröltä ja ottaa etukappaleelta aika runsaasti pussitusta pois. Nämä ovat kyllä nyt aivan mahtavat farkut!! Pehmoiset (omista vanhoista stretch-farkkuleggareista), jaloista sopivan timmit ja pepussa tilaa meidän satunnaisille kestoilupäiville! Resorina on EK:sta hankittu trikoo.

Takataskuun halusin jotain hauskaa, joten sinne aplikoin Apinapuu-kankaasta tutun apinan. Tässä kuvassa näkyy myös tuo, kuinka "kaupastaostetun"-näköiset näistä tuli, kun leikkasin kappaleet farkkujen valmiista tehdassaumasta.

Tässäpä näitä tekeleitä tällä erää! Nämä olivat jo aiemmin valmistuneita tuotoksia, uuttakin on kuitenkin jo valmistunut, ehkäpä seuraavaksi kerronkin teille uudesta aluevaltauksestani: aikuisten vaatteista! Päivitystä sitten vaan odottelemaan!

perjantai 25. tammikuuta 2013

001 james bambi ja bodyn, foen käytön ja nepittämisen tekemisen tutoriaali


Heipä hei!


Eilisen aikana valmistui pitkään haaveilemani body kirjekuorikauluksella Metsolan bambikuosista. Body valmistui tyypilliseen tapaani - siinä oli pari muuttujaa... Kaavana on ottobre 1/04, jota tosin muokkasin ottamalla leveyden, yläosan ja hiat koosta 74 ja pituuden koosta 80. Pääntien, hiansuut ja jalansuut kanttasin joustokanttinauhalla, jota en ole näin laajassa mittakaavassa koskaan kokeillut. Lisäksi halusin kankaaseen aplikaation samaisesta bambikankaasta, mutta erivärisenä, perinteisenä aplkikaationa se ei kuitenkaan onnistunut, joten tein sen sittenkin niin päin, että kuvio leikattiin päällikankaasta läpi näkymään (tälle on jokin termikin, nyt en vaan mitenkään saa sitä päähäni...). Hauska jamesbond-tyyli tästä kuosista tulee mieleeni! :)

Ja tässä sitten sitä ohjetta:

1. eli lähdetään siitä että kangas on esipesty ja silitetty. Sitten leikataan kaavan mukaan kankaat.



2. huolitellaan joustokanttinauhalla (tai resorilla/ kaitaleella) pääntiet ja hiansuut. Joustokantti oli siitä mukavaa, että sen sai yhdellä tikkauksella suoraan kiinni, kun siinä on keskellä tuollainen taitosohjain. Ompelin kaksoisneulalla nämä osat.





3. Neulataan etu- ja takakappaleet yhteiseltä hiansuun matkalta yhteen, olkamerkit kohdalleen. Tässä voi myös aputikata päälleikäin menevältä osalta nuo kappaleet, itse en sitä tehnyt, kun tykkään mieluummin ommella saumurilla kertalaakista kaikki yhteen. :)



4. sitten neulataan hiansuulle hiat. Nyt jos et aputikannut, niin ole tarkkana, että päällekäin menevät etu- ja takakappaleen osat pysyvät paikallaan.



5. ja surautetaan hiat paikalleen!

6. Tässä vaiheessa on hyvä viimeistään miettiä aplikointia, sillä valmiiseen vaatteeseen se on haastavaa. Helpointa olisi aplikoida silloin, kun kaikki vaatteen osaset on vielä yhdistämättä. Itse kuitenkin tein aplikoinnin tällä kertaa vasta tässä vaiheessa. Ensin täsmäsin bambit kohdilleen ja neulasin punaisen bambikuvion mustan alle (punaisen oikea puoli mustan nurjaa puolta vasten)(1), ja sitten siihen vielä irtirevittävän tukikankaan(2). Sitten vain surauttelin napinläpisiksakilla mustan ympyrän ympäri. Sen jälkeen leikkasin irtirevittävän tukikankaan pois (leikkasin, koska omani on niin paksua, ettei sitä pysty nimestään huolimatta repimään)(3) ja leikkasin mustan ympyrän pois bodykankaasta(4). Valmis!(5)



1.

2.
3.


4.
5.

7. Vielä neulataan ja ommellaan hia- ja sivusaumat ja saumuroidaan ne.

8. Ja huolitellaan jalansuut joustokantilla (tai resorilla) samalla tavalla kuin aiemminkin.

9. Lopuksi nepit. Näin tuossa jokunen aika sitten kaupallisen bodyn, jossa kirjekuorikauluksellisessa bodyssa oli nepit olalla ja kaulus pysyi noin hyvänä eikä alkanut "lörpöttämään". Tein tähän samanlaisen. Käytän paljon neppeinä Kangastukusta tilaamiani baby roland-nimisiä 9,7 mm neppejä. Laitan ne kiinni silti Prymin neppipihdeillä. Eli ensin laitan nepin osat neppien mukana tulleeseen ohjaimeen ja laitan tämän paikalleen kankaaseen siihen kohtaan mihin nepin haluan. Sitten vain painan neppipihdeillä päältä! Helppoa, yksinkertaista, ja mikä tärkeintä, hiljaista!









Nepit vielä haara-osaan, ja body on valmis!





Toivottavasti ohjeesta on hyötyä, ainakin joltakin osin! 

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Perusbodeja

 Ensin löytyi ihania kankaita netti täynnä, sitten "tilaa"-nappi nettikaupoista ja sitten ajatus vauvanvaatteiden ompelemisesta. Toki olin ommellut jo aiemminkin, nuorempana paljonkin ja nyt aikuisemmalla iällä lähinnä housun lahkeiden ja verhojen käänteitä... Siitä se ajatus sitten lähti, ja otin kaavat pikkuässän kaapissa olevasta kaupan bodysta ja aloin surauttelemaan! Olin kyllä tyytyväinen! Haaraosan nepit ovat sekalaista sakkia, aluksi en omistanut mitään pihtejä, joten käytin Prymin ommeltavia neppareita (ne ovat muuten tosi kivoja, jos haluaa resorikanttaukseen nepit, jotka ei näy päällepäin!), sen jälkeen hankin KAM-neppipihdit ja käytin niitä (tosi kivoja, paljon värejä, mutta omaan makuuni tulee hieman paksu neppisysteemi ainakin tuonne haaraosaan) ja lopuksi hankiin ihan lastenvaatteiden tekoa varten Prymin nepparipihdit. :)

Apinapuutrikoo Royal-tuotteelta, neppilistabodyn kaavana oma kaava


Tämä tähtibody oli ihan ensimmäinen itse tekemäni body! Kangas on Myllymuksuilta, kaava on oma. Tässä on käyttetty niitä ommeltavia neppejä ja hyvin kestivät käytössä (tämä body on siis jo päässyt lepäämään kaapin perälle, koska on kokoa 62 cm)!
Tähän bodyyn olen jo käyttänyt jopa ihan oikeaa kaavaa! :) Kaava ottobren raglanbody OB 6/2012. Trikoo kätköistäni ja resori Keskisen kyläkaupasta. Hirmuisen tyytyväinen olin, kun sain nuo raidat kohdilleen!