Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

maanantai 12. elokuuta 2013

Paluu menneeseen

Vuodenvaihteessa pääsin tutkimaan äitini kangasaarteita, ja nauroin silloin vanhoille verkkarikankaille, joita löytyi kamalissa ihanissa neonväreissä. Muistan tokaisseenikin jotain sen tyyppistä, että noihin en kyllä koske ikinä! :) Niinpä niin, meidän neiti alkoi viihtymään ulkona hiekkalaatikolla siihen malliin, että piti keksiä jokin muu materiaali näille lämpimille keleille ulkovaatteeksi, kuin trikoo, joustofrotee tai velour. Eipä muuta, kuin paluu aarrelaatikkoon, ja kaikki isot palat verkkarikankaita mukaan. En halunnut tehdä yksivärisiä verkkareita, vaan jotkut päheät, jotta ne tulisivat sitten varmasti käyttöönkin (lapsenihan ei vielä kommentoi äidin tekemiä vaatteita noloiksi, mutta en halunnut kuvitella sen olevan näiden verkkareiden kanssa edes mahdollista). 






Takki on tehty ob 3/13 stardust-kaavalla, ilman saumavaroja. Hupun vuori, taskupussi ja alavarat Majapuun/Pehemiän Kalastajat -trikoota, resorit EK:sta ja verkkarikankaat äidiltäni.

Housuja tein suoraan kahdet, joista molemmat sopivat takin kanssa. Pinkeissä kuminauhavyötärö ja mustissa resori. Ensikäytön jälkeen jouduin molempia vielä hieman muokkaamaan vyötärön osalta - pinkeissä jouduin vielä kiristämään kuminauhaa (ohjeesta lyhennetty nyt n. 10 cm) ja resorin sisään laitoin kuminauhan.

Housujen kaavana on ob 1/13-lehden Tiikeri-kaava, jossa ei ole keskietusaumaa lainkaan. Yllätyin siitä, kuinka hyvin nämä istuvat! Ja olivat nopeat tehdä. :) 

Etenkin takissa on vielä vähän kasvunvaraa, mutta mukavan kapea se on malliltaan. Takki ei näytä nytkään mitenkään säkiltä.

Sovituskuvaa ei ole nyt saatavilla. En ottanut järkkäriä leikkikentälle mukaan eikä kännykkäänkään tullut edustavia otoksia. Ja koska tykkään näistä niin paljon, on niitä käytetty ahkerasti ja molemmat housut ovat jo pesussa! Pitäisiköhän näitä vääntää joka päivälle sopivat mix and matchit? :)

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Leikkikentälläkin nyt kyllä tunnistaa omansa. :)

      Poista
  2. Aivan huippu setti ja ihanaa, että löysit nämä kangasaarteet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pidän kyllä itseäni onnekkaana, kun on ompeleva äti, jolla on kangasaarteita tallessa. :)

      Poista