Kuvat ovat omiani, ethän kopioi niitä ilman lupaa!

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kevättä kohti!






Edelliset postaukset olivat jo aivan kesässä. Ajattelin kuitenkin laittaa realiteetit kuntoon ja ommella kuitenkin jotain keväistäkin, valitettava tosiasiahan kuitenkin on se, että Keski-Suomessa on edelleen lunta, pakkasta on ulkona vaikka mittari auringon paisteessa toista väittäisikin, ja villasukat sisällä ollessa eivät tunnu lainkaan liioittelulta. 



Päätin vihdoin ja viimein kuluttaa kangashamstereista löytämäni omenankukkaneuloksen. Ja koskapa olen innostunut yhdistelemään vastavärejä, ja koska se kevätkin on tulossa, piristin sini-vihreää neulosta oranssilla. Pääsin myös ensimmäistä kertaa kokeilemaan Joka tyypin kaavakirjan raglanpaitaa. Väriyhdistelmän lisäksi halusin jotain erikoisjujua tähän, ja olenkin ihaillut jo jonkin aikaa made for apes-blogin korkeakauluksellisia paitoja, niinpä paitani sai korkean kauluksen ja raglansaumasta ylösasti vetoketjun. Hieman tuon ylläolevan linkin ohjeista poikkesin, laitoin kauluksen neulos-osan kiinni kaula-aukkoon kokonaan ja vuoren kiinnityksessä jätin vetoketjun osalta n. 5 cm kiinnittämättä kaula-aukkoon. Sitten laitoin vetoketjun kiinni ja lopuksi ompelin käsin nuo 5 cm kiinni itse kaula-aukkoon. Näin sain kauluksen sauman kokonaan piiloon ja vetoketjun siististi. Hiansuissa ja helmassa on "resorina" samaa oranssia trikoota, kun kauluksenkin vuorena. Kaulus on kyllä kätevä ollut käytössä, huivin sijaan voi kauluksen vetoketjun 
sulkea ylös saakka ja taittaa kaksinkerroin. Parhaalta paita kuitenkin näyttää, kun vetoketju on koko kauluksen mitalta auki. Lisäsin vielä piristykseksi taskut sivusaumoihin, niissä taskupussin kankaana on myös oranssi trikoo.


kangas hamstereista, on Majapuun loppuunmyytyä neulosta, pallotrikoo  Metsolasta, vetoketju metriketjua Myllymuksuilta

Tässä kaulus on nostettuna ylös huivinkorvikkeeksi


Voi kun pian tulisi jo niin kevät, että voisi olla ulkona ilman takkia! Mukava muuten huomata, että teitä lukijoita on tullut lisää! Tervetuloa uusille, toivottavasti viihdytte!

4 kommenttia: